Outboundin 12 Elintärkeää Ulottuvuutta – osa kolme: Työkalut

Outboundin 12 Elintärkeää Ulottuvuutta – osa kolme: Työkalut

Pidämme itsestään selvänä, että maalarilla on pensselinsä ja lääkärillä stetoskooppinsa. Uusasiakashankinnassa työkalujen valikoima on hyvinkin laaja.

Työkalut ovat keskeinen osa päivittäistä tekemistä. Ilman niiden kokonaisvaltaista hyödyntämistä kilpailijat voivat saada merkittävää etulyöntiasemaa. Työkaluilla on mahdollista säästää myyjän aikaa ja helpottaa kohdentamista esimerkiksi prospektoinnissa.

Työkaluiksi voi laskea mitä moninaisempia asioita aina teknisistä välineistä (puhelin, tietokone, kuulokkeet) tiedolla johtamiseen. Muita tyypillisiä ovat usein kysyttyjen kysymysten hahmottelu, listaukset menetettyjen kauppojen syistä, CRM sekä myynnissä hyödynnettävän taustatarinan muodostaminen.

Niin, tai koetapa tehdä töitä ilman Fonectan B2B kohdistamiskonetta!

Vaikka perusasiat olisivat yritykselläsi jo hanskassa, spesifimmät uudet ideat voivat antaa tarvittavan lisämausteen toimintaasi. Tässä muutamia poimintoja Oval Companyn työkalupakista:

 

1. PipeDrive CRM

Helppokäyttöinen CRM, jossa ylläpidämme kaikkien soitettavien keskustelut ja statuksen. Vahva suositus!

 

2. LinkedIn

Vielä etsinnässä olevat kohdehenkilöt löytää yhä useammin LinkedInistä. Ensin mennään yrityksen company bagelle, josta etsitään listaus yrityksen työntekijöistä. Lisäksi Linkedinistä saa ajantasaista päättäjä- ja markkinatietoa, joka voi osoittautua kullan arvoiseksi.

 

3. 2kpl lisänäyttöä

Ruututilaa on harvoin liikaa. Kun kaiken näkee kerralla, välttyy huomiota vieviltä ponnahtelevilta ikkunoilta.

 

4. Nokia 216 -peruspuhelin dual sim -toiminnolla

Tässä kosketusnäytöttömässä puhelimessa akku kestää kauan, ja puhelin on pieni, kevyt ja käteen sopiva.  Meillä kuulokkeita käytetään hyvin vähän, sillä niistä syntyy usein paineen tunnetta päähän. Jos sulla on vinkkejä hyvistä kuulokkeista, niin saa vinkata!

 

5. Voice alarm

Android-äppi, jossa voit nopeasti nauhoittaa muistutuksen itsellesi. Sovellus soittaa repeatilla nauhoittamasi äänitteen valitsemasi ajankohtana. Kätevä sovellus, joka auttaa muistamaan kiireisinä päivinä.

 

6. UKK & vastalauseita -tekstitiedosto

Tämä pidetään auki aina soittaessa, ja sitä täytetään päivitäin. Tiedoston sisältöä käydään läpi viikkotapaamisessa sekä asiakastapaamisissa.

 

Teroita siis työaseesi ja hanki muutamia uusia! Saatat yllättyä tuloksista.

Sitten kun työkalupakki alkaa olla kunnossa, voi muistuttaa itseään siitä, että työkalujen tarkoitus on helpottaa ja mahdollistaa, ei tehdä työtä puolestasi. Joskus voi käydä niin, että asioiden automatisoituessa myyjä muuttuu nirsoksi, eikä jaksa enää tehdä kovaa työtä. Tällöin ollaan tuhoon tuomittuja: duunia on oltava aina valmis painamaan. Jos ei pääse perse edellä puuhun, ei pääse minnekään.

 

Mitä sinä nostaisit esille omasta työkalupakistasi?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *